HYY lakkauttaa Alkukodin rahoituksen

Media_httpblogithelsi_msfch

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) edustajisto päätti hallituksen esityksestä kokouksessaan 14.12.2010 jättää ensi vuoden budjetista pois sukukansavaliokunnan julkaiseman Alkukoti-lehden rahoituksen.

Alkukodin numeroa 12 ei toimitusteknisistä syistä ole saatu julkaistua tämän vuoden aikana, ja kyseiseen numeroon budjetoidut rahat ovat käytettävissä vielä ensi vuonnakin.

Jatkossa Alkukoti saa kuitenkin pärjätä ilman HYYn budjettirahoitusta, joka tähän saakka on kattanut noin puolet lehden kuluista. Toinen puoli on katettu Suomalais-ugrilaisen kulttuurirahaston tuella sekä mainostuloilla.

Arvoitukseksi jää, mistä rahoitus jatkossa saadaan. Epävarmoja mahdollisuuksia ovat HYYn valiokuntien yhteiset projektivarat tai HYYn järjestölehtituki, joista silti parhaassakaan tapauksessa tuskin saadaan lähellekään aiempaa budjettirahoitusta vastaavaa summaa.

Sääli, että HYY päätti säästää nimenomaan Alkukodin rahoituksesta, onhan kyseessä Suomen ainut pelkästään suomalais-ugrilaisiin kieliin ja kansoihin keskittyvä lehti, joka maantieteelliseltä levikiltään on varmasti HYYn laajin tiedotuskanava.

On ikävää, että vapaaehtoistyönä tehtävän lehden toimituksen on jatkossa keskityttävä kirjoitus- ja toimitustyön ohella metsästämään rahoitusta lehdelleen.

Sukukansavaliokunnan toimijat

Lisätietoja:

Sampsa Holopainen
HYYn sukukansavaliokunnan varapuheenjohtaja
sampsa.holopainen@helsinki.fi

FacebookTwitterGoogle+LinkedInVKWordPressBlogger PostLiveJournalTumblrTelegramWhatsAppSMSEmailGoogle GmailOutlook.comMail.RuPrintFriendly

Leave a Reply