Ihmisoikeuksien puolustajia on puolustettava

Suomalais-venäläinen kansalaisfoorumi osallistuu tänään mielenosoitukseen Moskovassa surmattujen kansalaisaktivistien muistoa kunnioittaen. Esitämme samalla surunvalittelumme surmattujen omaisille ja läheisille.

Ihmisoikeusasianajaja Stanislav Markelov ja toimittaja Anastasija Baburova surmattiin työnsä ääreen viime viikolla. Nuori kansalaisaktivisti Anton Stradymov surmattiin julmasti vain vajaata viikkoa aikaisemmin.

Mielenosoitus on samalla tukemme sille työlle, jota monet tahot tekevät ihmisoikeuksien ja vapaan kansalaistoiminnan puolesta. Olemme järkyttyneitä siitä, että iskut tätä työstä tekeviä kohtaan näyttävät jatkuvan Venäjällä.

Vaadimme murhien nopeaa ja avointa tutkimista. Venäläinen kansalaisyhteiskunta tarvitsee toimintavapautta ja mahdollisuutta nostaa kipeitäkin väärinkäytöksiä esille. Vain sitä kautta demokratia voi kehittyä.

Vaadimme Suomea ja muita maita toimimaan ihmisoikeuksien puolustajien aseman puolesta. Kansainvälisessä yhteistyössä seurataan eri maiden ihmisoikeustilanteen kehitystä.

Venäjän osalta tulee erityisesti seurata miten maassa turvataan ihmisoikeuksien puolesta työskentelevien asema ja toimintamahdollisuudet. Se on parasta työtä mitä voimme tehdä murhattujen muiston ja työn kunnioittamiseksi.

Helsingissä 28.01.2009

Lisätietoja:

Heidi Hautala
puheenjohtaja
Suomalais-venäläinen kansalaisfoorumi
+358 50 511 3129

FacebookTwitterGoogle+LinkedInVKWordPressBlogger PostLiveJournalTumblrTelegramWhatsAppSMSEmailGoogle GmailOutlook.comMail.RuPrintFriendly

Leave a Reply