Kirkkoherra häiriköi kansanmurhan muistotilaisuutta

Media_httpiimgurcomla_dbvzt

Pohjan suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Juha Molari häiriköi keskiviikkona tshetsheenien ja inguushien kansanmurhan muistotilaisuutta Venäjän suurlähetystön edessä Helsingin Tehtaankadulla. Mielenilmaukseen osallistui Suomen vainahidiasporan edustajia ja Suomesta turvapaikan saanut venäläinen ihmisoikeusaktivisti Jelena Maglevannaja. Mielenilmauksessa muistettiin vuoden 1944 tshetsheenien ja inguushien karkotusta. Euroopan parlamentti on tunnustanut karkotuksen kansanmurhaksi.

Molari oli odottamassa Tehtaankadulla jo ennen muistotilaisuuden alkua, ja kun mielenosoittajat olivat järjestäytyneet, hän tuli kuvaamaan kutakin läheltä ja pilkkasi heitä kysymällä, miksi he eivät lähde takaisin Tshetsheniaan. Välillä hän soitti Venäjän laskuvarjojoukkoja ylistävää laulua puhelimellaan mielenosoittajien kasvojen edessä. Tämän jälkeen Molari istui Lexus-maasturiinsa ja soitti ikkunat auki auton stereoista erittäin kovalla äänellä Venäjän kansallishymniä ohi ajellessaan. Tämä toistui kolme kertaa. Molari myös huusi “I love Putin!”

Mielenosoittajat luonnehtivat Molarin kovaäänistä ja häiritsevää käytöstä “täysin hulluksi”. Kirkkoherran yritykset provosoida mielenosoittajia eivät kuitenkaan onnistuneet. Molari itse kertoo tilanteesta omassa verkkopäiväkirjassaan, jonne hän myös lisäsi videoita häiriköinnistään. Kirkkoherra oli mielestään juhlistamassa Venäjän Isänmaan puolustajien päivää, ja oli siksi kiinnittänyt rintaansa Venäjän voitonpäivän ja valtion lipun väriset nauhat. Molarin mukaan muistotilaisuudelle ei ollut mitään syytä, ja siihen osallistuneita hän nimitti “terroristien ystäviksi”.

Molarin kertoman mukaan mielenilmausta seurannut poliisi kuvasi hänen autoaan. Kokoontumislain mukaan viranomaisten on edistettävä kokoontumisvapauden käyttämistä turvaamalla oikeus kokoontua ilman ulkopuolista häiriötä. Poliisi on myös kuullut Molaria jutussa, jossa kirkkoherraa epäillään kunnianloukkauksesta europarlamentaarikko Heidi Hautalaa vastaan. Poliisi aikoo kuulla jutussa myös muita “Suomen antifasistinen komitea” -nimisen viharyhmän jäseniä. Espoon tuomiokapituli tutkii Molarin toimia ja saattaa erottaa hänet kirkkoherran virasta.

Aiemmin “antifasistista” viharyhmää johtava dosentti Johan Bäckman antoi haastattelun venäläiselle Ekspress Gazetalle, missä hän nimitti Suomesta turvaa saaneita tshetsheenipakolaisia “pieneksi terroristiarmeijaksi”. Kirkkoherra Molari on myös sanonut, että “Kaukasiasta ei ole tullut yhtään oikeaa pakolaista Suomeen, vaan jokainen Kaukasiasta pakeneva ja Suomeen saapunut on yhteydessä terrorismiin.” Nyt pappi häiritsee tshetsheenien ja inguushien kansanmurhan muistotilaisuutta ja ivaa uhrien jälkeläisiä.

Aiemmin Suomen tshetsheenit ja inguushit kirjelmöivät Molarin toiminnasta vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet’lle; he pitävät Molarin ja Bäckmanin edustaman viharyhmän toimia kiihotuksena kansanryhmää vastaan. Ryhmän toiminta vaarantaa Suomesta turvaa saaneiden pakolaisten ja heidän kotimaassaan asuvien sukulaistensa turvallisuuden. Molarin toiminta on kaukana siitä, mitä voidaan pitää pappisviran haltijalle sopivana. Annettuaan jo aiemmin Molarille varoituksen tuomiokapituli harkitsee nyt uutta kurinpitorangaistusta.

FacebookTwitterGoogle+LinkedInVKWordPressBlogger PostLiveJournalTumblrTelegramWhatsAppSMSEmailGoogle GmailOutlook.comMail.RuPrintFriendly

Leave a Reply