“Kolmas tie” vie ojasta allikkoon

Kerkko Paananen

“Kolmas tie” vie ojasta allikkoon

Venäjällä kansalaisjärjestöjen asema on Putinin kaudella käynyt yhä tukalammaksi. Viranomaiset ovat viime vuosina ryhtyneet toimenpiteisiin, joiden tarkoituksena näyttää olevan riippumattomien kansalaisjärjestöjen eliminoiminen. Tässä tilanteessa on tärkeä varmistua siitä, että meidän jäsenrahamme sijoitetaan yhteistoimintaan sellaisten kumppanien kanssa, jotka todella tukevat vapaan kansalaisyhteiskunnan kehitystä Venäjällä, eikä sellaisten järjestöjen kanssa, jotka ovat tosiasiassa viranomaisten pystyyn polkaisemia.

Miksi tämä on tärkeää? Jäsentemme kuluttajansuojan lisäksi kyse on paljon vakavammista asioista: jos me tuemme – rahallisesti tai osallistumalla – sellaisia viranomaisten ylläpitämiä järjestöjä, jotka toimivat kansalaisjärjestöjen nimellä, me tuemme samalla valtion pyrkimystä alistaa Venäjän orastava kansalaisyhteiskunta valtiollisille eduille ja tällä tavoin kuolettaa vapaa kansalaistoiminta, inkorporoida se osaksi valtiollista strategiaa.

Täytyy muistaa, että monet kansalaisjärjestöt Venäjällä puolustavat nimenomaan kaikkein haavoittuneimpia väestönryhmiä, ja että juuri nämä järjestöt ovat saaneet eniten tuta viranomaisten häirinnästä ja rajoituksista. Rajoituksista kärsivät siis nimenomaan heikot ja avuttomat.

Jos me suljemme tältä silmämme ja kuljemme järjestöyhteistyössä (mukaan lukien sukukansayhteistyö) “pienemmän vastarinnan tietä” eli valitsemme yhteistyökumppaneiksemme vain sellaisia järjestöjä, joilla on toiminnalleen viranomaisten takuut, me toimimme täysin vastoin niitä periaatteita, jotka kansalaisjärjestöjen välisellä yhteistyöllä tulisi olla. Se ei ole ainoastaan rahan tuhlausta, vaan se on suoranaiseksi vahingoksi niille ihmisille, joita haluamme auttaa.

HYY:n sukukansavaliokunta järjesti lokakuussa suomalais-ugrilaisten kansalaisjärjestöjen seminaarin. Seminaaria suunnitellessamme pohdimme juuri näitä samoja kysymyksiä. Niin Venäjällä kuin myös Suomessa ja Virossa on ihmisiä ja järjestöjä, joilla on tahto ja valmius jatkaa tätä työtä ja ylläpitää kontakteja huolimatta siitä, että Venäjän viranomaisten painostus ja lainsäädännölliset ja hallinnolliset esteet kasvavat kasvamistaan.

On olemassa vaara (siitä on jo selviä merkkejä olemassa esim. valtion tukien jaossa), että kansalaisjärjestöjen välinen yhteistyö taantuu sisällöttömäksi neuvostoaikojen tapaiseksi propagandaksi, jonka tiukat raamit määrittää vapaaseen kansalaisyhteiskuntaan avoimen vihamielisesti suhtautuva valtiovalta.

Venäjän federaatio on valtio, joka käy terroristisin keinoin avointa sotaa omia kansalaisiaan vastaan. Viranomaiset (sekä liittovaltion että paikallishallinnon tasolla) pahoinpitelevät, terrorisoivat ja tappavat omia kansalaisiaan. Venäjä ei ole oikeusvaltio. Todellinen yhteistyö valtiosta riippumattomien järjestöjen kesken noudattaen tällaisen hallinnon asettamia periaatteita lienee mahdotonta.

Tässä tilanteessa kansalaisjärjestöjen on vaikea löytää ulospääsyä. Eräs ratkaisu saattaisi olla täydellinen avoimuus toiminnassa. Viranomaiset tekevät kuitenkin kaikkensa työntääkseen kansalaisjärjestöjä päinvastaiseen suuntaan; tästä kertovat salailu, rajoitukset, vihamielinen suhtautuminen kansalaisjärjestöihin sekä kansalaisjärjestöjen toiminnan alistaminen valtiollisille eduille.

Viranomaisten painostukseen tulee suhtautua kuin luonnonilmiöihin. Painostus ei riipu kansalaisjärjestöjen itsensä toiminnasta, vaan valtaeliittien poliittisista ja taloudellisista intresseistä. Viranomaiset eivät reagoi kansalaisjärjestöjen toimiin, vaan luovat itse olosuhteet, jossa kansalaisjärjestöille ei jää ulospääsyä; jossa kansalaisjärjestöt eivät voi välttää konfrontaatiota viranomaisten kanssa.

Suomen ja muiden maiden velvollisuus on auttaa yhteistyökumppaneitamme Venäjällä selviytymään. Me emme saa antaa viranomaisten pelotella ystäviämme, ajaa heitä nurkkaan ja tuhota kaikkea sitä, mitä viimeisen vuosikymmenen aikana on yhteistyössä saatu aikaan. On välttämätöntä jatkaa työtä ja tukea toinen toistamme.

Suomessa korostetaan usein Venäjän kehityksen omalaatuisuutta, pääosin varmastikin siitä syystä, että haluamme varata itsellemme yksinoikeuden Venäjän asiantuntemukseen. Tuntuu siltä, että Suomessa on korostettu Venäjän ainutlaatuisuutta jo niin kauan, että olemme alkaneet uskoa siihen itsekin. Tuloksena tästä on se, että tavallisella suomalaisella on hyvin hämärä kuva naapurimaastamme; jopa ne, jotka ovat käyneet Venäjällä, näkevät vain sen, mitä haluavat.

Monet eivät kykene tarkastelemaan Venäjää terveellä järjellä, samoilla yleisinhimillisillä mittapuilla kuin mitä tahansa maata ja kulttuuria, vaan levittävät kaikenlaisia kuvitteellisia tarinoita ja metafyysisiä rakennelmia. Usein tuntuu, että taloustieteilijät ymmärtävät parhaiten, mitä Venäjällä tapahtuu, sillä he tajuavat rahan arvon. Raha kun on ainoa arvo, mistä Venäjän valtaeliitti on kiinnostunut.

Venäjän kehityksen omalaatuisuus, ns. “kolmas tie”, on juuri se keinotekoinen ajatusrakennelma, mille Putinin hallinnon julistama ns. “suvereeni demokratia” perustuu. Tätä “suvereenia demokratiaahan” hallitsee “vallan vertikaali” – presidentin hallintokoneiston johtama epädemokraattinen koneisto. Korostamalla Venäjän ainutlaatuisuutta me tuemme tosiasiassa sitä autoritääristä kehitystä, joka on kasvavan huolen aiheena täällä lännessä ja arkipäivän kärsimysten taustalla Venäjällä.

Kerkko Paananen, 23.1.2007

* Kirjoittaja on Suomalais-venäläisen kansalaisfoorumin hallituksen jäsen.

.

FacebookTwitterGoogle+LinkedInVKWordPressBlogger PostLiveJournalTumblrTelegramWhatsAppSMSEmailGoogle GmailOutlook.comMail.RuPrintFriendly

Leave a Reply