Määrittelyn loputon venäläisyys

Venäläisen sielun ensyklopediaMuista kansoista ei voi olla varma, mutta venäläisillä on todistetusti sielu. Viktor Jerofejevia lukiessa alkaa henki haista valkosipulivodkalta. Samalla joko ihastuu tai tuskastuu kirjailijan käsitepyöritykseen, kirjoittaa Ville Ropponen Jerofejevin juuri suomeksi käännetyn Venäläisen sielun ensyklopedian arvostelussaan.

Jerofejev on esseisti ja pamfletisti kaunokirjailijan kalsareissa. Venäläisen sielun ensyklopedia setvii venäläisen itsetunnon 1990-luvun pohjamutia ja siirtymävaiheen kurimusta. Alkuteos on vuodelta 1999. Siirtymävaihe jerofejevilaisittain tarkoittaa liikettä valtiollisesta mielivallasta valtiolliseen mielivaltaan. Uutta jumalaa etsitään korvaamaan entiset idolit.

Venäläisyyden kliseet hajoavat pölyksi. Samalla Jerofejev valaisee läntisiä ennakkoluuloja ja stereotypioita. Jerofejevin sorvin pölinässä suomalainen kirjallisuus alkaa tuntua sisäsiistiltä. Suomalaisetkin osaavat ruikuttaa, mutta ei kenestäkään ole kansalliseen pesänpolttamiseen. Jerofejevin jälkeen käsite “russofobia” on auttamatta vanhentunut. “Venäjä on aina räjähdysaltis, sillä omaisuus on varastettua”, kuuluu yksi romaanin määritelmistä. Kansallinen itseironia yltyy itsevihaan ja farssimaiseen liioitteluun.

Venäjän loputon riipivä määrittely näyttäytyy megalomaanisena. Tuloksena on paitsi kritiikki ja rippi, myös rakkaudentunnustus Venäjälle. Jerofejevin esteettis-ideologisessa todellisuudessa Venäjä koheltaa junttimaisena ja rappiolla, siellä on ennakoimatonta, törkeää ja hauskaa, Venäjä on lauhkean ja tylsän Euroopan vastakohta, Venäjä on kärsimystä – elämää. Kansaa hallitsee “pohuizm”. Se on murskattujen illuusioiden ideologiaa, hirveän hallinnon alla myös passiivista vastarintaa, josta tulee elinikäinen jarru.

Lue koko arvostelu:

http://www.parnasso.fi/kritiikit/2009-09/maarittelyn-loputon-venalaisyys/

FacebookTwitterGoogle+LinkedInVKWordPressBlogger PostLiveJournalTumblrTelegramWhatsAppSMSEmailGoogle GmailOutlook.comMail.RuPrintFriendly

Leave a Reply