Mitä Venäjällä oikein tapahtuu?

Suomenlinnassa on maanantaina koolla kansalaisfoorumi, joka ei vie, vaan tuo venäläisten – kiinnostavia ja rohkeita – ääridemokraattien ajatuksia Suomeen.

– Suomessa niitä tunnetaan aivan liian vähän, sanoo Suomen Pen -järjestön puheenjohtaja Jukka Mallinen.

Kansalaisfoorumi kerää Suomeen joukon Venäjää seuraavia aktivisteja ja blogisteja – harvoin samassa paikassa on tshetsheenien asioita ajavia, Jukos-oikeudenkäyntiä tunteva Mihail Hodorkovskin lakimies ja tunnettu aseistakieltäytyjä.

Kesäseminaarien ruoholla istuskelussa on vissi tarkoituksensa. Istunnot ovat verkostoitumista. Kansalaistoiminnan tutkimus laajenee.

Pen-järjestön Mallinen muistuttaa, että kansalaisjärjestötoiminta ei ole herkkua Suomessakaan.

– Jos touhuat USA:n, Irakin, Tiibetin tai Kiinan ihmisoikeuksien kanssa, kukaan ei koskaan sano, että hoitaisit ensin oman Suomesi kuntoon.

Mallinen väittää, että tämä argumentti pamahtaa esiin vain Venäjän suhteen. EU:ssa demokratian ja oikeusvaltion edistäminen on keskeinen asia – miksi virallinen Suomi on lakaissut tämän EU:n arvoperustan kulmakiven maton alle?

– Suomettuneisuutta! sanoo Mallinen.
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/26083-mita-venajalla-oikein-tapahtuu

FacebookTwitterGoogle+LinkedInVKWordPressBlogger PostLiveJournalTumblrTelegramWhatsAppSMSEmailGoogle GmailOutlook.comMail.RuPrintFriendly

Leave a Reply