Venäjä lähellä sivilisaation takapihaa

Suvi Salmenniemi Vallanpitäjiä valvova aktivismi uhkaa painua Venäjällä maan alle

Ihmisoikeusaktivistien murha-aalto Venäjällä on järkyttänyt maailmaa. Venäjällä on myös pahoinpidelty lukuisia aktivisteja ja toimittajia. Kansalaisjärjestöjen toimintaa on häiritty ja mielenosoituksia tukahdutettu voimakeinoin, kirjoittaa Suvi Salmenniemi.

Vladimir Putinin ja Dmitri Medvedevin presidenttikausien on tulkittu vakauttaneen venäläistä yhteiskuntaa Boris Jeltsinin “villien vuosien” jälkeen. Viimeaikaiset traagiset väkivallanteot kuitenkin osoittavat, että vakaus on vain näennäistä.

Yhteiskunnan vakautta ja demokratiakehitystä nakertavat Tšetšenian sodan raskas perintö sekä oikeusjärjestelmän, miliisilaitoksen ja turvallisuuspalveluiden laaja korruptio ja omavaltaisuus. Kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiä on Venäjällä tukahdutettu.

Vaikka Tšetšenian sota on virallisesti julistettu päättyneeksi, alue on yhä levoton. Kremlin tukema presidentti Ramzan Kadyrov hallitsee Tšetšeniaa itsevaltaisesti. Alueelle on muodostunut korruptoitunut valtaeliitti, joka suojelee aggressiivisesti taloudellisia ja poliittisia etujaan eikä epäröi turvautua väkivaltaan vaientaakseen kriittiset äänet.

Oikeusjärjestelmän ja miliisin korruptio asettaa tavalliset kansalaiset ja järjestöaktivistit varsin suojattomaan asemaan. Lakien toimeenpano ja valvonta ontuvat, ja tuomioita ostetaan rutiininomaisesti. Yleisen käsityksen mukaan rikostutkinnan ja tuomioiden puolueettomuuteen ja oikeellisuuteen ei voida luottaa.

Toimittajien ja ihmisoikeusaktivistien murhien ja pahoinpitelyjen tutkinta on ollut tehotonta, eikä syyllisiä ole saatu vastuuseen. Venäjälle on syntynyt rankaisemattomuuden kierre, joka madaltaa kynnystä turvautua väkivaltaan. Tämä ruokkii epäluottamusta yhteiskunnallisiin instituutioihin ja estää oikeusvaltion kehittymistä.

Murhat ja pahoinpitelyt osoittavat, että vallanpitäjiä kritisoivasta ja heidän toimiaan valvovasta aktivismista on tullut Venäjällä entistä riskialttiimpaa. Kansalaisyhteiskunta näyttää jakautuvan yhä selkeämmin kahteen leiriin.

Niistä toinen toimii tiiviissä yhteistyössä viranomaisten kanssa. Siihen kuuluu muun muassa joukko Venäjällä toimivia nuoriso- sekä sosiaali- ja terveysalan järjestöjä. Ne tarjoavat usein palveluja, joita valtiovalta ei pysty tuottamaan, ja siksi ne ovat viranomaisten näkökulmasta hyödyllisiä.

Toiseen leiriin kuuluu järjestöjä, jotka ovat jatkuvasti törmäyskurssilla poliittisten ja taloudellisten intressiryhmien kanssa. Tällaisia ovat muun muassa monet ihmisoikeusjärjestöt, korruptiota tutkivat järjestöt ja ympäristöjärjestöt.

Erityisesti vuonna 2002 voimaan tullut laki ääritoimintojen vastaisesta taistelusta sekä vuonna 2006 hyväksytty kansalaisjärjestölaki ovat kaventaneet riippumattoman kansalaistoiminnan elintilaa merkittävästi ja alistaneet järjestöt yhä tiiviimpään valtion valvontaan.

Nykytilanteessa julkinen, vallanpitäjiä kritisoiva aktivismi vaatii Venäjällä poikkeuksellista rohkeutta. On todennäköistä, että osa tämänkaltaisesta aktivismista painuu maan alle ja turvautuu neuvostoajoista tuttuun “keittiöpolitiikkaan” eli alkaa toimia salassa julkiselta valvonnalta.

Putin esitti vuonna 2001 “kumppanuussuhdetta valtion ja yhteiskunnan välillä” vauraan ja onnellisen yhteiskunnan edellytyksenä. Ellei tällaista kumppanuussuhdetta synny, Venäjä saattaa Putinin mukaan löytää itsensä jälleen “sivilisaation takapihalta”.

Viimeaikaisten tapahtumien valossa sivilisaation takapiha näyttää olevan vaarallisen lähellä, ja sen välttäminen vaatii paljon ponnisteluja ja poliittista tahtoa.

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/1135248684924

FacebookTwitterGoogle+LinkedInVKWordPressBlogger PostLiveJournalTumblrTelegramWhatsAppSMSEmailGoogle GmailOutlook.comMail.RuPrintFriendly

Leave a Reply